Dos. Mikko Lahtisen esitelmä (Tampereen yliopisto) pidetään myös sovitusti UCPorin tiloissa (katutason auditorio), torstaina 21. huhtikuuta kello 18 alkaen. Lahtinen esitelmöi otsikolla: ”Renesanssi vanhan ja uuden taitekohtana”.
Abstrakti:
Renessanssi (n. 1200-luku–1500-luvun alkupuoli) tarkoittaa ”uudelleensyntymistä”. Renessanssinvuosisatoina renessanssihumanistit herättivät eloon vanhan kreikkalaisen ja roomalaisen antiikinajattelua ja ihanteita moraalista taiteeseen ja politiikkaan. Kysymys ei ollut kuitenkaan ”vanhan”mekaanisesta toistamisesta, vaan ”vanhan” eli kreikkalaisen ja roomalaisen antiikin filosofian jaihanteiden luovasta käyttämisestä ”uuden” ajattelun ja maailman rakentamisessa ja toisaaltavaikuttavasta keskiaikaisesta todellisuudesta ja maailmankuvasta irrottautumisessa.Renesanssifilosofit ymmärsivät olevansa luomassa jotakin uutta ja ennennäkemätöntä, mutta he käyttivät sen toteuttamiseen hyvinkin vanhoja aineksia, kuten Niccolò Machiavelli (1469–1527) roomalaisen historioitsija Titus Livuksen (noin 64 eaa. – 17 jaa.) Rooman historiaa pyrkiessään luonnostelemaan uutta, yhdistynyttä Italiaa Valtiollisissa mietelmissään. Renessanssin tiede ja filosofia pyrkivät siis irtaantumaan aikansa eläneeksi katsotusta feodaalisesta keskiajasta ja sen maailmankuvasta käyttämällä ”uuden” luomisessa hyväkseen henkiin herättämäänsä roomalaisen ja kreikkalaisen antiikin ajattelua ja esimerkiksi antiikin taiteessa ilmeneviä ihanteita. Renessanssi loi pohjaa myös modernin luonnontieteen (1500-1700-luku) synnylle ja kehitykselle sekä 1700-luvun valistusfilosofialle.
Näin antiikista ammentava renessanssin tiede ja filosofia on välittävä tekijä antiikkisen ja modernin ajattelun ja maailmankuvan välillä. Toisaalta tulevien vuosisatojen kehityskulut tulivat osoittamaan, että modernia luonnontiedettä ja kehittyvää kapitalistista maailmaa määrittelivät hyvinkin toisenlaiset ihanteet ja periaatteet (kuten luonnon alistaminen tuotannolle ja jatkuvan kasvun pyrkimys) kuin antiikkiset. Renessanssia voikin luonnehtia ristiriitaiseksi ajanjaksoksi, joka sekä siirtää kreikkalaista ja roomalaista ajattelua ja ihanteita moderniin aikaan (1600-luku–) että on synnyttämässä sitä jonakin dramaattisestikin antiikin ihanteista eroavana epookkina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti