Prof. Jutta Jokirannan esitelmä pidetään zoomissa
torstaina 17. päivä kuluvaa kuuta. Tilaisuus alkaa kello 18.00.
Tässä zoom-linkki:
https://tuni.zoom.us/j/68046551067
Otsikko: ”Persia ja Jerusalem – mitä
juutalainen perintö toi länsimaiseen kulttuuriin?”
Abstrakti
Persian valtakunta oli
siihenastisista suurvalloista mahtavin, ulottuen itäisestä Euroopasta Intiaan
saakka. Persialaisaika (noin 550-330 eaa.) mahdollisti Heprealaisen Raamatun
synnyn ja kokoamisen. Koko juutalaisen uskonnon synty liitetään tähän aikaan;
selvää on, että sellaiset juutalaisen kulttuurin tekijät kuin toora ja
kirjoitukset, liitto, temppeli, sapatti ja Jahven tunnustaminen muotoutuivat ja
muuntuivat tänä aikana tavoilla, joilla on yhä vaikutusta. Uskonnonharjoitus on
intellektuaalista tutkimista, liitto heijastaa aikansa poliittisuskonnollisia
pyrkimyksiä, ja itsetutkiskelu ja ylistäminen ovat elämän tarkoitus. Luennolla
valaistaan erityisesti Qumranin käsikirjoituslöytöjen merkitystä
raamatuntutkimukselle ja varhaisen juutalaisuuden ymmärtämiseen.
Esitelmä on osa Satakunnan Kriittisen korkeakolun
kulttuurihistoriallista sarjaa ”Mistä tulemme, minne menemme?” Katso tarkemmin
Satakunnan Kriittinen korkeakoulu (FB ja www.sivut).
Dos. Mikko Lahtisen esitelmä (Tampereen
yliopisto) pidetään myös sovitusti UCPorin tiloissa (katutason auditorio),
torstaina 21. huhtikuuta kello 18 alkaen. Lahtinen esitelmöi otsikolla: ”Renesanssi
vanhan ja uuden taitekohtana”.
Abstrakti:
Renessanssi (n. 1200-luku–1500-luvun alkupuoli)
tarkoittaa ”uudelleensyntymistä”. Renessanssinvuosisatoina renessanssihumanistit herättivät
eloon vanhan kreikkalaisen ja roomalaisen antiikinajattelua ja ihanteita moraalista taiteeseen ja
politiikkaan. Kysymys ei ollut kuitenkaan ”vanhan”mekaanisesta toistamisesta, vaan ”vanhan” eli
kreikkalaisen ja roomalaisen antiikin filosofian jaihanteiden luovasta käyttämisestä ”uuden”
ajattelun ja maailman rakentamisessa ja toisaaltavaikuttavasta keskiaikaisesta todellisuudesta ja
maailmankuvasta irrottautumisessa.Renesanssifilosofit ymmärsivät olevansa luomassa
jotakin uutta ja ennennäkemätöntä, mutta he käyttivät sen toteuttamiseen hyvinkin vanhoja
aineksia, kuten Niccolò Machiavelli (1469–1527) roomalaisen historioitsija Titus Livuksen (noin 64
eaa. – 17 jaa.) Rooman historiaa pyrkiessään luonnostelemaan uutta, yhdistynyttä Italiaa
Valtiollisissa mietelmissään. Renessanssin tiede ja filosofia pyrkivät siis irtaantumaan aikansa
eläneeksi katsotusta feodaalisesta keskiajasta ja sen maailmankuvasta käyttämällä ”uuden” luomisessa
hyväkseen henkiin herättämäänsä roomalaisen ja kreikkalaisen antiikin ajattelua ja esimerkiksi
antiikin taiteessa ilmeneviä ihanteita. Renessanssi loi pohjaa myös modernin luonnontieteen
(1500-1700-luku) synnylle ja kehitykselle sekä 1700-luvun valistusfilosofialle.
Näin antiikista ammentava renessanssin tiede ja
filosofia on välittävä tekijä antiikkisen ja modernin ajattelun ja maailmankuvan välillä.
Toisaalta tulevien vuosisatojen kehityskulut tulivat osoittamaan, että modernia luonnontiedettä ja
kehittyvää kapitalistista maailmaa määrittelivät hyvinkin toisenlaiset ihanteet ja periaatteet
(kuten luonnon alistaminen tuotannolle ja jatkuvan kasvun pyrkimys) kuin antiikkiset. Renessanssia
voikin luonnehtia ristiriitaiseksi ajanjaksoksi, joka sekä siirtää kreikkalaista ja roomalaista ajattelua
ja ihanteita moderniin aikaan (1600-luku–) että on synnyttämässä sitä jonakin dramaattisestikin
antiikin ihanteista eroavana epookkina.
Hyvää kevättä ja tervetuloa taas mukaan!
Petteri Limnell / Satakunnan Kriittinen
korkeakoulu